BBC: Coldplay teki poikkeuksellisen päätöksen – jättää kiertueensa tekemättä ympäristösyistä

Suosittu Coldplay-yhtye on päättänyt jättää kiertueensa tekemättä ympäristösyistä. Bändin päätöksestä kertoi BBC.

Yhtyeen kerrotaan kantavan suurta huolta maapallon tilanteesta, ilmastonlämpenemisestä ja hiilijalanjäljestä.

– Otamme hieman aikaa selvittääksemme kuinka kiertueet voisivat olla hyödyllisiä, yhtyeen keulakuva Chris Martin kertoi BBC:lle.

– Meidän kaikkien on löydettävä paras mahdollinen tapa tehdä työtämme, Martin totesi ja sanoi toivovansa, että heidän kiertueillaan voisi olla tulevaisuudessa positiivinen vaikutus ilmastolle.

– Aiomme ensin selvittää Compensate-säätiön kanssa, pystyisimmekö ottamaan kompensaatiomallin osaksi konserttejamme. Suunnitelmissa on, että lippujen hintoihin lisättäisiin kompensaatio-osuus, joka menisi lyhentämättömänä säätiölle, joka käyttää rahat puiden istuttamiseen. Toinen vaihtoehto yhteistyölle on Ilmasto on sinun syy! -ilmastorahasto. Harkitsemme vaihtoehtoja.

Compensate säätion Juhana Massitpois on Martinin kaavailuista innoissaan.

– Jumalauta siitä irtoaisi isot rahat! Massitpois riemuitsee.

Myös Pera Etkuttaja Ilmasto on sinun syy! -säätiöstä on riemuissaan ainutlaatuisesta mahdollisuudesta.

– Toinen Ferrari! Pera huutaa nostaen kädet ilmaan.

Edellisen kerran brittibändi lensi ympäri maailmaa 2016-2017. Tällöin he esiintyivät A Head Full of Dreams -kiertueensa merkeissä ja soittivat 122 keikkaa.

– Olemme tehneet monia isoja kiertueita. Kuinka voisimme kääntää tämän niin, että ottamisen sijaan antaisimme? Martin pohti BBC:lle.

Lähde: https://www.is.fi/viihde/art-2000006316064.html

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *