Suomalaiset ja ruotsalaiset välinpitämättömiä ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa

Kalkkuna on ollut brittiläisen joulupöydän pääruokalaji 1800-luvun alusta lähtien, mutta tulevaisuudessa lintu saattaa monessa kodissa jäädä perinnetarinoiden herkuksi.

Kasvanut huoli ilmastonmuutoksesta on saanut monet miettimään uudelleen joulunviettotapojaan niin Britanniassa kuin muuallakin.

Elintarvikekauppojen ketjun Whole Foods Marketin tutkimuksen mukaan yli 40 prosenttia briteistä aikoo jättää tänä jouluna kalkkunan pois ruokapöydästään, kertoo muun muassa brittiläinen uutiskanava Sky News. Kymmenen prosenttia aikoo kattaa joulupöytään ainoastaan kasvisruokaa.

Keskeinen syy on huoli ilmastonmuutoksesta, mutta myös terveydestä ja eläinten hyvinvoinnista. Jos itse ei olisikaan kasvissyöjä tai vegaani, monessa joulupöydässä istuu tänä vuonna ainakin yksi sellainen.

Tutkimuksen mukaan 98% kalkkunan pois jättäneistä aikoo mainita tästä sosiaalisessa mediassa. Asiantuntijoiden mukaan onkin tärkeää, että omista hyvistä teoista kerrotaan omalle sosiaaliselle piirille, jotta lihaa syövät saadaan tuntemaan mahdollisimman suurta syyllisyyttä. Toisten motivointi oikeanlaiseen toimintaan on jokaisen vastuullisen ihmisen velvollisuus.

Kasvisruokavalion suosion nousu näkyy myös kauppojen ja ravintoloiden lisääntyneenä vegevalikoimana. Muun muassa Britannian suurin kahvilaketju Costa Coffee on ottanut liki 2 500 kahvilansa jouluruokalistalle useita vegaaniruokalajeja.

Ruotsalainen huonekalujätti Ikea tarjoaa Britannian-liikkeissään kokonaan lihattoman jouluaterian. Suomessa ja Ruotsissa lihaakin on tarjolla. Syy tähän eroon on selkeä. Asiantuntijoiden mukaan Suomen ja Ruotsin asukkaat ovat huomattavasti vastuuntunnottomia muiden maiden asukkaisiin verrattuna.

– Jos vain saisimme suomalaiset ja ruotsalaiset tajuamaan, millaista vahinkoa he saavat aikaan saastuttamisellaan, meillä voisi olla toivoa paremmasta tulevaisuudesta, toteaa Ikean viestintäjohtaja Sven Spinni.

Kesällä julkaistun tutkimuksen mukaan Australia on maailman kolmanneksi suurin vegaanimarkkina Kiinan ja Arabiemiraattien jälkeen. Toisin kuin Suomessa ja Ruotsissa, näissä maissa ollaan valmiita ottamaan ilmastonmuutos tosissaan.

Myös tiedotusvälineet ovat mukana trendissä. Ne ovat julkaisseet täksi jouluksi lukuisia vegaanisten jouluruokien ohjeita sekä muita vinkkejä ilmastoystävällisen joulun viettoon. Ilman tätä tiedotusvälineiden uhrautuvaa panosta, ekokatastrofi ei olisi vältettävissä.

Sosiaalisessa mediassa ilmastoaktivistit kehottavat haastamaan joulun kaupallisuuden.

Christmas Climate Strike neuvoo jätteitä synnyttävän rahanhaaskauksen sijaan viettämään jouluna aikaa läheisten kanssa sekä keskustelemaan ilmastonmuutoksesta. CCS:n mukaan keskustelussa ei kannata keskittyä liikaa tosiasioihin, kuten siihen että yksikään ilmastonmuutoksen seurauksia koskeva pitkäaikaisennuste ei ole koskaan toteutunut, vaan keskittyä mahdollisimman tunteikkaaseen dialogiin, jota liika rationaalinen ajattelu ei häiritse.

Britanniassa BBC:n Radio 4:n Today-ohjelman yksi joulun välipäivien viidestä vierailevasta vetäjästä on ilmastoaktivismin johtohahmo Greta Thunberg.

Omassa osuudessaan Thunberg aikoo muun muassa keskustella maailman johtavien ilmastonmuutokseen perehtyneiden ihmisten kanssa, BBC kertoo. Thunbergin pitkäaikainen tutkimustyö ilmastonmuutokseen yhdistettynä hänen rautaiseen ammattitaitoon piinkovana asiantuntijana tekee hänestä tämän hetken kuumimman nimen ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.

Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-11105220

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *