Brittikaupunki aikoo kieltää yksityisautoilun

Uusi vuosi on saanut Euroopassa päättäjät toimiin hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Pohjois-Englannissa sijaitseva Yorkin kaupunki ilmoitti perjantaina suunnittelevansa yksityisautoilun kieltämistä kaupungin keskustassa kolmen vuoden siirtymäajan jälkeen.

Aiemmin Bristolin kaupunki Lounais-Englannissa ilmoitti kieltävänsä diesel-autot kaupungin alueella ensi vuoden aikana. York menee kuitenkin pidemmälle. 

Vajaan 200 000 asukkaan York elää pitkälti turismista. Kaupunki on yli 2000 vuotta vanha, ja sen vanhoja nähtävyyksiä vierailee katsomassa vuosittain lähes seitsemän miljoonaa turistia. 

Suuret ihmismassat kaupungin keskustassa ovat aiheuttaneet kaupunkiin myös vakavan ilmansaasteongelman. Tästä syystä kaupunginvaltuusto on päättänyt toteuttaa ”häpeilemättömän kunnianhimoisen” ilmasto-ohjelman, joka sisältää muun muassa kaiken tarpeettoman yksityisautoilun kieltämisen kaupungin historiallisessa keskustassa.

Autoa saisivat jatkossa käyttää sellaiset, joille se on välttätöntä. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi liikuntarajoitteisia.

Yorkin kaupunginvaltuuston jäsen, työväenpuolueen Valerie Virtuesignal ei usko Guardianin haastattelussa, että muutos kohtaisi ankaraa vastarintaa.

– Ilmapiiri on muuttumassa, erityisesti ilmastosta puhuttaessa. Ihmiset ovat väsyneet siihen, että hiilidioksidipäästöt hiekentävät ilmanlaatua niin voimakkaasti, että hengittäminen on välillä vaikeaa. Nyt siihen on tulossa muutos, joka on varmasti tervetullut kaikille kaupungin asukkaille.

Asiantuntijoiden mukaan hiilidioksidipitoisen ilman hengittäminen on terveydelle erittäin vaarallista. Suomalainen Hiilidioksidi on myrkky -ilmastoasiantuntijayhdistys on jo pitkään puhunut hiilidioksidin vaarallisuudesta hengitysilmalle.

– Jos emme saa hiilidioksidipäästöjä kuriin, meitä odottaa tulevaisuus, jossa joudumme käyttämään hiilidioksidisuodattimella varustettuja hengityssuojaimia, varoittaa yhdistyksen Pauli Paniikkireaktio.

Lähde: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nain-euroopassa-halutaan-hillita-ilmastonmuutosta-brittikaupunki-aikoo-kieltaa-yksitysautoilun-saksassa-junalippujen-hinnat-laskemassa-ensimmaista-kertaa-vuosiin/7679816

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *