Ruokatoimittaja teki syntiä

Chrissy Teigen tunnetaan paitsi huippumallina ja laulaja John Legendin puolisona, myös amerikkalaisten ruokaohjelmien ihailtuna tähtenä. Televisioesiintymisten lisäksi Teigen on julkaissut keittokirjoja sekä ruokaintoilunsa ympärille keskittyviä ruokasivustoja. Teigenin lempiruokia listaavalla sivustolla maailmantähti paljastaa muun muassa kaikkien aikojen parhaan pekonireseptinsä: valkosipulipekonin.

Food52-ruokasivuston toimittaja Erin Alexander päätti testata, onko ylistetty pekoniresepti maineensa veroinen. Viisitoista minuuttia myöhemmin Erin kuvailee olleensa kuin taivaassa.

– Odotin tasan nolla minuuttia pekonin jäähtymistä, koska se näytti ja tuoksui niin hyvältä. En kuitenkaan ollut lainkaan valmistautunut siihen, miten paljon rakastuisin tähän pekoniin. Pienet paahtuneet valkosipulit tekivät pekonille ihmeitä. En pysty lopettamaan syömistä, ruokatoimittaja Erin Alexander kuvailee.

Asiantuntijoiden mukaan Alexanderin toiminta on vastuutonta. Ilmastomessias Greta Thunberg paheksui Twitterissä ruokatoimittajan välinpitämättömyyttä:

– Olemme keskellä ilmastokriisiä, jonka syy on lihaa syövissä ihmisissä. Miten sinä kehtaat suositella liharuokia?

Thunbergin twiitin jälkeen Alexander katui tekoaan ja esitti julkisen anteeksipyynnön, lupauksen lausua Ave Greta -rukouksia 50 kertaa ja luovuttaa ilmastorahastoon 1000 dollaria.

Lähde: https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/yksi-ainesosa-tekee-paistetusta-pekonista-taivaallisen-maukasta-en-pysty-lopettamaan-syomista/7705002

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *